Lehdistötiedote 15.1.2018



Tiedote 15.1.2018 heti julkaisuvapaa


Jäänveiston XXIV SM-kilpailut Juuassa 23.-25.2.2018


Jäänveiston SM-kisat järjestetään 23.-25.2.2018 Juuan Nunnanlahdessa.  Kilpailijat veistävät kisaviikonlopun aikana valmiiksi tehdyistä jääaihioista veistoksia. Kilpailuteema on vapaa.

Jäänveiston SM-kilpailu on valtakunnallinen, ilmainen koko perheen tapahtuma. Kisapäivinä on paljon muutakin ohjelmaa.


Kilpailut organisoi paikallinen järjestäjä Ellin Taitajat ry yhdessä valtakunnallisen Jäälinna ry:n ja paikallisten yhdistysten ja talkoolaisten kanssa.


Juuan Nunnanlahti on tuttu monille, sillä siellä oli vuonna 2017 SM-Lumenveistokilpailu. Vuonna 2014 Juuassa valmistui maailman korkein lumi-/pykriittikupoli Eindhovenin teknillisen ja kumppaniyliopistojen opiskelijoiden toimesta. Vuonna 2015 Nunnanlahdessa kohosi maailman korkein jääkatedraali ja vuonna 2016 oli maailman pisimmän jääsillan rakennusurakka. Lumikappeli kohoaa tänäkin vuonna kisapaikalle paikallisin voimin.


Kilpailijoiden ilmoittautuminen alkoi 15.1.2018 ja päättyy 1.2.2018.

Varsinainen jäänveisto alkaa lauantaina klo 9.00. Veistoaika la 09.00 – 17.00 ja su klo 09.00 – 14.00. Palkinnot jaetaan su klo 15.00. Veistäjien valinta ja kilpailu tehdään SM-jäänveistosääntöjen määrittelemällä tavalla.


Maksimiosallistujamäärä on 10 soolosarjaan ja 7 joukkuesarjaan. Viikon 6 aikana kilpailijat saavat hyväksymisen kilpailupaikastaan
.



TERVETULOA KISOIHIN!

Ellin Taitajat ja talkoolaiset

Lisätietoja:
Kilpailun johtaja Tapio Vartiainen, ellintaitajat@gmail.com, puh. 050 522 0337
http://jaanveistonsm2018.blogspot.fi
Facebook JaanveistonSM2018Juuka
Instagram jvsm2018
Kilpailupaikan osoite: Joensuuntie 1226 A, 83940 Nunnanlahti.

---

Ellin Taitajat on juukalainen kädentaitojen sekä jään, lumen, kiven, puun ja muiden luonnonmateriaalien käyttöä edistävä ja niihin liittyviä kilpailuja ja tapahtumia järjestävä yhdistys. Helmikuussa 2017 Ellin Taitajat järjesti Nunnanlahdessa Lumenveiston SM-kilpailut.

 


Kilpailijoiden ilmoittautuminen alkaa 15.1.2018 ja päättyy 1.2.2018.
Tervetuloa kilpailemaan! Lähetä ilmoittautuminen ainoastaan jaanveistonsm2018.blogspot.fi sivuston kilpailukutsussa olevan linkin kautta.

Ilmoittautumislomakkeessa tiedustellaan:

1) sarja, johon joukkue/veistäjä ilmoittautuu
2) joukkueen/sooloveistäjän nimi, kotipaikka, yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot
3) veistäjien jäsenten nimet ja mahdolliset erityisruokavaliot
4) majoitustarve: henkilöiden nimet ja arvioitu saapumisaika
Lisätietoja antaa  kilpailun johtaja Tapio Vartiainen, ellintaitajat@gmail.com, puh. 050 522 0337.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SM Jääveistokset 2018 kuvina ja väreissä

Hullun hommaa, mutta koituu monien iloksi!

Suomen jäänveiston huiput 2018, veistokset ja tekijät